keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Arkistojen aarteita, osa 2

Jos joku on yhä sitä mieltä, että historia on kuivaa ja tylsää, yritän vielä kääntää tällaisen ruojan päätä poimimalla muutamia helmiä arkistoista tai muualta gradunteon varrelta. (Facebookissa jo julkaisemiani, sori FB-kamut.)

Voin ihan kaikelle kansalle julistaa, että Suomen historian kaksi inhokkihahmoani ovat 1) Kekkonen 2) Mannerheim. Tämä tosin ei tule yllätyksenä kenellekään, joka minua vähänkään tuntee ja/tai on lukuisia Kekkos-ragejani kuunnellut. Seurassani ei kannata mainita noottikriisiä eikä Zavidovon vuotoa, koska tällöin on suurena vaarana, että alan hallitsemattomasti purkaa suureen ääneen pohjatonta Kekkos-antipatiaani.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että oli ihan kutkuttavaa lukea eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ”reaaliaikaisesti” noottikriisin etenemistä ja sen ihmettelyä. Tai eihän se tietenkään noottikriisin nimellä silloin kulkenut, vaan puhuttiin yksinkertaisesti ”Neuvostoliiton nootista”. Ainakin jo tuolloin SDP:ssä asiaan suhtauduttiin melkoisella epäilyksellä. Mutta nyt kyllä painan jarrua, etten pääse vauhtiin. Asiaan!

Vahingoniloinen sieluni on hykerrellyt, kun tässä matkan varrella on noussut esille joitakin Kekkosta vähemmän imartelevia otteita. Tai muuten vaan Kekkoseen liittyviä huvittavia juttuja. Omistan tämän postauksen niille! (Mannerheimilta olen luojan kiitos välttynyt.)

Disclaimer (taas): olen irrottanut osan näistä helmistä aivan röyhkeästi kontekstistaan, koska huumori. Osa on ihan minusta riippumatonta tahatonta komiikkaa.

SDP:n eduskuntaryhmän vuoden 1953 pöytäkirjojen liitteenä löytyi hurmaavan teatraalinen muistio. ”Itse teossa vain muutamat härkäpäisimmät työnantajain edustajat sekä tri Kekkosen sisärengas maalaisliitossa enää roikkuvat kiinni siinä narussa, joka oli tarkoitettu sosialidemokraattien poliittiseksi hirttosilmukaksi, mutta joka nyt on lahoamassa käyttökelvottomaksi narunpätkäksi hallituspuolueille siihen lauttaan, joka voisi kuljettaa heidät haaksirikkoutuneesta K-laivasta mantereelle.”

Ennen vanhaan presidentinvaalitkin oli mielenkiintoisempia! Jyrki Smolander kirjoittaa, että vuoden 1956 presidentinvaaleissa kokoomuksella oli oma Kekkosen vastainen propagandakampanja, jonka mukaan Kekkonen tuli esittää ”juopottelevana hotellitappelijana, kielitaidottomana nurkkakuntapoliitikkona ja hysteerisenä pyrkyrinä.” (Lihavointi kirjoittajan.)

Lempparini on kuitenkin tämä ote SDP:n eduskuntaryhmän pöytäkirjoista marraskuulta 1955: ”Pääministeri Kekkosen kanssa asiasta keskusteltuamme hän kuitenkin ilmoitti, että maalaisliittoa ei kiinnosta asioiden kulku eduskunnassa.” Kekkonen, tuo Suomen tasavallan suurmies ja demokratian airut <3

Näitä helmiä riittää vielä, mutta jääkööt seuraavaan kertaan. Omistinhan tämän postauksen suuresti ihailemalleni UKK:lle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti